Ihan läpällä kirjasin tähän täysin fiktiivisten tyyppien höpinöitä maailman menosta. En tietenkään voi ottaa vastuuta heidän puheistaan, mutta pyydän kuitenkin nöyrimmästi anteeksi jo näin etukäteen, JOS joku jostain minulle käsittämättömästä syystä heidän höpinöistään loukkaantuu.
Ystävykset täydentävät kuvitelmissaan ja ennakkoluuloissaan olevia aukkoja wikipedian viisauksilla ja chatGPT:n heille kertomalla, joten tiedettä heidän juttunsa eivät ole, vaan ketäpä tieteelliset totuudet nykyään kiinnostavat.
Ystävykset pilkkaavat niitä, jotka levittävät uskomuksiaan ja ennakkoluulojaan totuutena, mutta samaan sortuvat itsekin.
2023, 2024
Eino Eilisen mielestä yhteisiä asioita pitää hoitaa vanhalla tutulla ja hyväksi koetulla tavalla. Siksi Eino kaipaa perinteisiä arvoja kunnioittavaa vahvaa johtajaa, joka jämäkästi pitää vaaralliset väärinajattelijat ja muut haahuilijat kurissa ja torjuu isänmaalle vieraat kulttuurivaikutteet. Eino uskoo oman ja kaltaistensa "terveen järjen" kaikkivoipuuteen. Siis aika tavallinen ihminen.
Unto Uneksijan mielestä menneen maailman viisaudet pitää hylätä. Tulevaisuus ei ole uusi eilinen. "Future ain't what it used to be." "Vanhoihin uskomuksiin luottaminen on kuin tuijottaisi oudolla vuoristotiellä peruutuspeiliin."
Unto toistelee itselleen: Mitä vahvempi mielipide alitajuntani syövereistä nousee, sitä jämäkämmin minun pitää vaatia itseltäni perusteluita sille. Jos haluan olla oikeassa enkä jääräpäisesti väärässä, minun pitää kuunnella muiden ajatuksia yhtä tarkasti kuin omiani. (Unto tekee parhaansa, muttei se pitkälle riitä.)
Unto uskoo, että ihmisten enemmistö kautta maailman välittää oman mukavuutensa lisäksi lähimmäistensä ja kaukaistenkin hyvinvoinnista tuleviakaan sukupolvia unohtamatta. Ihmisten enemmistö haluaa ponnistella ilmastonmuutoksen, luontokadon ja sen sellaisten haasteiden selättämiseksi.
Vaikka ihmisten yhteistyö takkuaa, Unton mielestä demokratia on silti paras tapa tehdä yhteisiä päätöksiä. Vaikka yhteisesti sovitut säännöt ja sopimukset eivät koskaan miellytä kaikkia eivätkä ole täydellisiä, oikeusvaltioperiaate ja sääntöpohjainen maailmanjärjestys takaavat kuitenkin parhaiten edistyksen ja hyvinvoinnin.
Unto on maailmanparantaja — "kukkahattutäti". Siis aika tavallinen ihminen Untokin. Toki eri lailla tavallinen kuin Eino.
Tieteiskirjailija Tytti Tulevaisuus yrittää eläytyä aikamatkailijaksi, joka kommentoi meidän 2020-lukulaisten touhuja 2070-luvun näkövinkkelistä. Tytti lipsuu roolistaan sen verran pahasti, että hänen tekeillä olevasta kirjastaan tuskin tule aivan sellaista, kuin hän tavoittelee.
10, 12 ja 13 vuotiaat Aino, Ilja ja Olayinka puuhailevat omiaan milloin missäkin, mutta aika ajoin jäävät kuuloetäisyydelle pelaamaan lautapelejä.
Laitan jutustelun sekaan "lainauksia" sosiaalisesta mediasta.
Moni tykkää some-viisauksista, vaikkei niitä järkevinä pitäisikään. Niitä keksitään kännissä ja jaetaan läpällä. Parissa viikossa vitsistä kasvaa tieteellisen totuuden ylittävä some-totuus: "Uusimman tutkimuksen mukaan tiede on taas väärässä!"
Tytti, Unto ja Eino ovat sulkeneet kännykkänsä, etteivät sortuisi kommentoimaan some-öyhötystä, vaan onnistuisivat keskittymään olennaiseen ja keskustelemaan sivistyneesti. Päätös ei ihan pidä, vaan vaivihkaa kukin vuorollaan vilkaisee "tärkeimpiä" some-kanaviaan.
Tarinoissa on alku, keskikohta ja loppu, parhaimmissa sykähdyttävä tarinan kaari. Uutinen tarjoaa kiteytetyn tiedon murusen maailman mullistuksista. Mielipidekirjoituksessa on ytimekäs sanoma.
Nämä jorinat ovat jotain aivan muuta.
/Heikin pohteita/Jorinoita/ Kasviksillako maha täyteen? (2023-5-16)
16 toukokuuta 2023
Unto Uneksija: Vaimo halusi viikonloppuna thaimaalaiseen kasvisravintolaan. Oli opettavainen kokemus.
Eino Eilinen: Alatko taas saarnata?
Unto: Saarnata?
Eino: "Laitumet peittävät maapallon!" "Sademetsät tuhotaan pihvikarjan tieltä!" "Lihansyönti tappaa!"
Unto: Tjaah, ehkä olen jotain tuon suuntaista vihjaillut. Jahkaillut, että ehkä minunkin pitäisi, mutta kun ...
Eino: Vihjaillut! Olet syyllistänyt rehellistä ruumiillista työtä tekeviä kantasuomalaisia maapallon tuhoamisesta. Ei rehellisellä työllä hankittu nälkä rehuilla lähde.
Unto: Sanoin minäkin vaimolle että joskus toiste, minulla on nälkä, mutta vaimo vain taputti vatsakumpuani ja nauroi. Suunsa nauroi, mutta otsansa rypyt pani miettimään, onko minun parempi naimisissa vai lihapatojen äärellä.
Eino: Oliko ruokalistalla mitään kunnon pihviä muistuttavaa?
Unto: On kuulemma typerää pilata kasvikset vääntämällä niistä väkisin jotain lihan korviketta. Typerää siksikin, että kaikki lihaa muistuttava herättää ruoansulatusta ja makunautintoa haittaavia mielleyhtymiä.
Eino: Ei mulla ainakaan.
Eino: Riisi oli turhan tulisesti maustettua, mutta sen seassa oli mukavan makuisia ja tuntuisia sattumia. Minä tykkään uusista makuelämyksistä.
Eino: Et tykkäisi, jos makuaisti olisi normaali.
Tuliko tuosta thaimaalaisesta kantapaikkanne?
Unto: Pitää ensin tarkistaa, onko siellä työolot kunnossa ja osaavatko he tehdä ruokaa ilman riisiä.
Eino: Eikö riisi jos mikä ole kasvisravintoa?
Unto: Naapuripöydästä kaveri antoi iltapäivälehden:
"Tutkimus: Riisi on ympäristön vihollinen numero kaksi heti naudanlihan jälkeen ennen sikaa ja lammasta!"
Somen suosituin terveysterapeutti: "Pelasta maapallo! Syö porsaanleikkeesi ilman riisiä!"
Uusin tutkimus vahvistaa talonpoikaisen kansanviisauden! Lehmien pierut ovat kuin virkistävä tuulahdus kiinalaisten riisipeltojen sakeisiin päästöihin verrattuna! Kiinalaisia riisinsyöjiä on miljardi, me suomalaiset emme voi maailmaa pelastaa, vaikka paastoaisimme itsemme hengiltä.
Unto: En tiedä, olivatko laskeneet haitat per kilo, tarkoittivatko globaalia kokonaishaittaa vai olivatko laskeneet, paljonko yhden euron ostoksella saa tuhottua maapalloa. Juttu näytti pitkältä. En lukenut. Lukeeko kukaan muuta kuin otsikot ja ne muutaman paksummalla painetun alkurivin?
Eino: Jos yrität pelastaa maapallon ruokavaliollasi, ahdistut hengiltä. Rentoudu ja nauti, ettet kuole nälkään. Minä kuvittelen syöväni perinnemaisemaa onnellisena hoitanutta nautaa tai lammasta.
Unto: Nykylehmän perinnemaisema on pihatoksi kutsuttu tehdashalli.
Eino: Ovat nekin mukavampia lehmille kuin lapsuutemme aikaiset navetat.
Eino: Miksi ituhipit eivät kiellä riisin syömistä, jos sen tiedetään tuhoavan maapallon?
Unto: Hullukaan uskalla arvostella suomalaisia perinneruokia: Karjalanpiirakka, maksalaatikko, joulupuuro, - -
Vuosia sitten sain karjalanpiirakan, jossa oli ohraa. Se oli miehekkään täyteläinen makuelämys.
Yhdessä vuorokaudessa melkein 50 tuhatta tykkäystä!
Asiantuntija: "Kasvisruoka on riisintuottajien salaliitto tuhota kansallisen identiteettimme perusta tuhoamalla perinteinen suomalainen ruokakulttuuri ja samalla hintelöittää jalon kansamme nuoret miehet."
Eino: Jos perinteisestä hernekeitosta jättäisi silavan pois, kelpaisiko se sinulle suomalaiseksi kasvisruuaksi?
Unto: Kelpaisiko se suomalaisille? Tai matkailijoille. Martoilta toivoisi reseptejä, miten valmistaa suomalaisista raaka-aineista suomalaistyylisiä kasvisruokia.
"Ruokia, joissa on pohjolan auringossa kypsyneiden kasvisten oma jäljittelemätön maku." Jotain sellaista, että Välimeren rannoillakin innostuisivat pohjoisen ruokavaliosta.
Eino: Kasvisruoat ovat kuulemma monimutkaisia valmistaa.
Unto: Eivät ole minun resepteilläni. Korvasin perinteisessä kaalilaatikossa riisin ohralla ja jauhelihan pavuilla:
Tavalliset 'hyvinvarustetut' elintarvikeliikkeet eivät myy kuin tölkkipapuja, joten jouduin menemään erikoisliikkeeseen. Hyllyjen välissä kaukomailta rahdattujen ihmeravinteiden tuoksussa tuli eksoottisen homeopaattinen fiilis. Perimmäisestä nurkasta löysin lopulta kuivattuja papuja kilon pusseissa. Lähes ainoa järkevän hintainen tuote koko kaupassa. (Myöhemmin opin, että pavut kannattaa hakea Hakaniemestä.)
Virallisen reseptin mukaan kaalilaatikon aineksia kuullotetaan pannulla ja kypsytellään kutakin erikseen kattiloissa ennen uuniin laittamista.
Kuullotin sipulisilpun rypsiöljyssä ison kattilan pohjalla ja kippasin sekaan silputun kaalin, ohrasuurimot, yön yli lionneet pavut ja muut ainekset. Annoin muhia kypsäksi. Vettä tietty pitää laittaa sekaan "sopivasti". Päällimmäiset ainekset kypsyvät aluksi höyryssäkin kunnes kaali pehmetessään painuu kasaan. Vältän liikaa vettä, ettei sitä ja sen mukana ravinteita tarvitse kaataa viemäriin. (Ensi kerralla valmistan meksikolaistyylistä papukaalilaatikkoa heittämällä sekaan purkillisen tomaattipyreetä.)
Kauhoin kattilasta lautaselle. Hyvää oli. Vaimokin söi. Ei kehunut, mutta söi.
Eino: Mummoni opetti: "Joka keitetyn paistaa, se makean maistaa." Uunissa käyttäminen olisi ehkä jalostanut "kaalilaatikkosi" aromia.
Unto: Harmi, ettei mummoni ehtinyt tuotakaan minulle opettaa. Ehkä, jos olisin nähnyt uunissa paistamisen vaivan, vaimo antaisi minun vieläkin osallistua ruuanlaittoon muutenkin kuin kuorimalla perunoita ja tiskaamalla.
Eino (naurahtaen): "Märehtijöiden röyhtäily ja piereskely kiihdyttää ilmastonmuutosta."
Unto: Maalaisjärkeni käskee minunkin nauraa, mutta tutkijaminäni pohtii: Pötsin ilmattomassa tilassa muhiessaan ruoho voi hyvinkin tuottaa metaania ja kiloina laskien maailman nisäkkäistä valtaosa on kotieläimiä — suurin osa nautoja, joten pötsejä on maailmassa aivan valtavasti.
Eino: Eli siis, mitä mieltä olet? Oletko mieltä?
Unto: Tutkijaminäni käy päivittäin vakavia keskusteluja maalaisjärkeni kanssa, mutta maalaisjärkeni on ylpeä jääräpää — sitä nolottaa myöntää erehtyneensä. Eli tiedän, että ongelma on vakava, mutta en usko sitä.
Eino: Kesällä pääminsterimme kävi "vakavia keskusteluja" päivittäin? Tuloksena julkilausuma. Onko sinulta tulossa julkilausuma?
Tytti: Ihminen käyttää ison osan älyllisestä kapasiteetistaan siihen, että selittelee itselleen mustaa valkoiseksi. Maalaisjärjen käyttämät puolustusmekanismit tunnistetaan vain, kun vastapuoli niitä käyttää.
Yhteistyö on valttia tässäkin puolustustaistelussa: Samanmielisten porukassa toinen toistaan tukien itselleen valehtelu onnistuu silloinkin, kun yksinään joutuisi kohtaamaan tosiasiat ja vaipuisi epätoivoon ja ahdistukseen. Tähän perustuu inhimillinen kulttuuri.
Unto: Eino, ymmärräthän sinäkin, että ...
Eino: Joo, joo. "Maata säästyy valtavasti luonnonsuojeluun, jos syömme pellon tuotteet suoraan kierrättämättä niitä karjan kautta."
Mutta tuo ei ole edes puolitotuus.
Lapsuuden maisemaani kuului kauniisti kumpuileva lehmihaka, jossa kasvoi harvakseltaan katajia ja muutama mänty ja kuusi. Pieneen 'Nalle Puh'-metsikköönkin lehmät pääsivät. Sieltä täältä pilkisti kallioita, joiden ympärillä kasvoi kalliokasveja ja ketokukkia. Lehmihakaa ei tietenkään koskaan kynnetty ja lehmät hoitivat lannoituksen. Lehmihaka oli luontoa ja tuotti samalla lihaa ja maitoa.
Tytti: Montako Mansikillista lihaa tuo idylli tuotti vuodessa?
"Pelasta Suomen luonnon monimuotoisuus! Syö suomalaista perinnemaisemaa onnellisena hoitanutta luomulihaa niin paljon kuin napa vetää!"
Unto: Koko Suomi lehmihaaksi? Saattaisi monimuotoisuus kärsiä.
Tytti: Jos hyvin menee, 2060-luvulla karjatalous on pienimuotoista lehmihakameininkiä. Maata säästyy luonnollekin, kun vain jotkut syövät pikkuisen lihaa ja kananmunan viikossa.
Eino: Ihmiset voisivat mässäillä miten haluavat, ellei kehitysmaiden väestö kasvaisi hillittömästi.
Tytti: Jos eliminoitaisiin miljardi rikkainta, maapallon saastepuskurit ja luonnonvarat riittäisivät.
Eino: Kehitysmaidenkin ihmisetkin kuluttavat.
Tytti: Sikäläiset rikkaat.
Eino: Afrikan väestö kasvaa hillittömästi. Kai siellä köyhemmätkin jotain kuluttaa.
Tytti: Köyhä kuluttaa sitä vähemmän, mitä enemmän köyhiä on.
Osa väkirikkaista maista on niin pahasti korruptoituneita ettei siellä mikään toimi. Ne, jotka kykenevät, pyrkivät Eurooppaan tai ryhtyvät terroristeiksi. Se on ongelma.
Unto: Syön lihaa, jos sellaista sattuu tarjolle, mutten kykenisi teurastamaan kanaakaan. Lapsena kokeilin onkimista, mutta koukun repiminen irti kalan leukaperistä tuntui pahalta. Katiskasta saamani kalat kykenin sentään kalauttamaan hengiltä ilman, että ne tulivat uniin.
Sukuvika. Kun isäni joutui teurastamaan jouluksi kalkkunan, seuraavana yönä unessa hän väänsi polveani sijoiltaan.
Kun syön eläinkunnan tuotteita, mielessäni häivähtää Elina Lappalaisen kirja "syötäväksi kasvatetut". Syön kananmunia, mutta ostan pieniä, koska arvelen, että kanan on niitä kevyempi munia. Edes yksi kärsimys vähemmän.
Pieni lapsi kysyi kerran elintarviketiskillä, miksi kalalla on silmät, mutta lihalla ei. Minun on helpompi leikellä sisäfilettä kuin katkaista kalalta pää. Silmät, suu ja ilme saa kuolleenkin kalan näyttämään ajattelevalta olennolta. Odotan viimeistä epätoivoista potkaisua, kun laitan veitsen kaulalle.
Eino: Eipä ole sinunkaan touhusi mitenkään järkiperäisiä.
Unto: On minulla järkeviäkin periaatteita.
Eino: Elätkö niiden mukaan?
Unto: Ne tulevat mieleeni, kun rikon niitä.
Tytti: Rakenteiden pitää muuttua ennen kuin tapahtuu merkittäviä muutoksia. Rakenteiden muuttumista odotellessa kaikki ehtii mennä pieleen.
Unto: Tykkäilen somessa niiden postauksista, jotka vaatii rakenteiden muuttumista. Aina en kyllä ymmärrä, mitä nuo rakenteet ovat. Aika jykeviä kaiketi.
Eino: Elin lapsuuteni pienellä maatilalla. Minulla on omakohtaista kokemusta maataloudesta, ei pelkkää kaupunkilaisten kirjaviisautta.
Tytti: Tiedät, millaista maatalous oli puoli vuosisataa sitten. Ihan innostuisin haastattelemaan, jos olisin historioitsija.
Unto: Tuuri, sattuma ja mahdollisuudet määräsivät, millaiselle uralle kukin meistä ajautui. Osalle koulukavereistani maatalousyrittäjäksi ryhtyminen — tilan jatkaminen — oli luonteva valinta. Minustakin olisi ehkä tullut karjatilallinen, jos olisi ollut kunnon tila perittäväksi ja vanhemmat inspiroivan innostuneita maanviljelyksestä.
Tytti: Miten olisit tilaasi hoitanut?
Unto: Luullakseni tavalliseen tapaan, niin kuin muutkin, kuinkas muuten.
Isäni oli "kokeilija ja keksijä" luonnoltaan, mutta ei hänkään mitenkään edistyksellistä tilanhoitoa harjoittanut. Keksinnöt rajoittuivat työtä helpottaviin laitteisiin ja konsteihin.
Eino: Ehkei ollut vaihtoehtoja tai uskallusta riskeerata perheen elantoa. Mitä viljelijäksi ryhtyneille kavereillesi nyt kuuluu?
Unto: En ole pitänyt yhteyttä. "On kotiseutu taakse jäänyt".
Meneppä kyselemään heiltä raaka-aineita kasvisruokiisi. Samalla voisit "valistaa" heitä Elina Lappalaisen kirjan viisauksista.
Unto: Eiköhän meillä vanhojen kavereiden kesken olisi ihan muut jutut. Kaverit lienevät korviaan myöten täynnä ulkopuolisten viisastelua. Ei minulla siihen mitään lisättävää.
Voi toki olla, että he tai lapsensa ovat tehneet mielenkiintoisia innovaatioita. Ehkä minulla olisi paljonkin opittavaa heiltä.